11.10.2023
SHG käynnistää uuden osakeannin 15.10.2023
SHG laskee liikkeelle uusia A-sarjan osakkeita. Niiden myynti käynnistyy heti ja myytävässä erässä on tarjolla 30 osaketta. Kyseessä on ns. suunnattu osakeanti eli osakkeet ovat vapaasti kenen tahansa ostettavissa 250 euron kappalehintaan. Yksittäinen ostaja voi merkitä korkeintaan neljä osaketta. Nyt kannattaa toimia nopeasti jos haluat päästä SHG:n osakkaaksi, sunnuntai aamuna 09.00 annista on myytynä puolet.
Uusien osakkeiden liikkellelasku perustuu marraskuussa 2022 pidetyn yhtiökokouksen päätökseen. Yhtiökokous valtuutti SHG Oy:n hallituksen valmistelemaan uusosakeantia, jossa osakkeenomistajia olisi kahdella kentällä enintään 1300. Samanaikaisesti kaikkia muita kausipelioikeuksia vähennetään uusien osakkeiden määrän suhteessa.
Hallitus on lokakuun kokouksessaan käsitellyt asiaa ja tehnyt päätöksen laskea liikkeelle tässä vaiheessa 30 A-sarjan osaketta. Osakkaiden merkintäaika on 15.10 - 31.12.2023.
Osakkeet ovat myynnissä SHG:n verkkokaupassa
Osakekaupan teko käynnistyy verkkokaupassa, jossa 250 euron merkintähinta maksetaan. Tämän jälkeen toimisto on ostajaan yhteydessä, kaupat vahvistetaan kauppakirjalla ja ostaja saa osakkuutensa todisteeksi osakekirjan. Merkintähinnan makseneille toimitetaan asiasta tarkempaa tietoa. Osakkeiden merkintäaika on 15.10 - 31.12.2023 eli myynti alkaa sunnuntaina 15.10 kun tuote lisätään SHG:n verkkokaupan valikoimaan.
Linkki verkkokauppaan |
Osakkaiden määrän kasvattaminen on SHG:n strategian ydintä
Uusien osakkeiden liikkeellelasku on perustana on SHG:n viime vuonna julkaistun strategian toteuttamista. Sen ytimenä on omien pelaajien vahva osakeomistus. SHG:n halutaan olevan entistä enemmän lajiin innolla suhtautuvien pelaajien taloudellisesti vahva ja toiminnallisesti kiinnostava yhteisö.
SHG:n keskeisiä voimavaroja ovat aina olleet pitkäaikaisesti sitoutuneet pelaajat. Samanaikaisesti SHG:tä on pidetty avoimena ja uudet pelaajat ovat kokeneet, että SHG:hen on ollut helppo ja mukava tulla. Vahva tahtotila on, että yhteisöllisyys ja osakkuus kulkevat tulevaisuudessakin käsi kädessä. SHG:ssä uskotaan, että lajiin sitoutuvia pelaajia riittää ja että monelle heistä on tärkeää löytää juuri itselle sopiva yhteisö, jossa kokee olevansa arvostettu ja tervetullut.
SHG Oy:n hallitus