Tietoa SHG:n ympäristötyöstä
Suur-Helsingin Golfin kentät sijaitsevat Luukin ja Vaakkoin ulkoilualueiden välittömässä läheisyydessä ja vain muutamia kilometrejä Nuuksion kansallispuistosta itään. Kenttien sijainti virkistyskäyttöön pyhitetyn luonnon tuntumassa on jo SHG:n toiminnan alkuvuosilta lähtien ohjannut kenttien suunnittelun ja rakentamisen tapaa. Luonto on aina ollut lähellä ja tärkeä.
Nyt SHG on ottanut seuraavat askelet ympäristötyössään ja saanut sekä Luukin että Lakiston kentille ympäristösertifikaatit, jotka myönsi kansainvälisesti toimiva GEO Foundation. Luukki ja Lakisto olivat järjestyksessä 18. ja 19. suomalaiset kentät, joille sertifikaatti on myönnetty.
SHG sitoutuu vastuullisiin toimintamalleihin ympäristön, talouden ja yhteisön osalta
GEO-sertifioinnin myötä kenttien ja toiminnan kehittäminen saa selkeän viitekehyksen. Keskeiseksi nousee niin ekologisen kuin sosiaalisenkin ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen hakeminen. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on aiempaa systemaattisempi ja täsmällisempi asioiden mittaaminen ja seuranta. Kentänhoidon toimista mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti veden, polttoaineiden, lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden kulutus. Klubien osalta seurataan muun muassa sähkönkulutusta ja tuotettujen jätteiden määrää.
Tavoitteena lisätä hoitamatonta luonnonmukaista aluetta
Tulevaisuuden tavoitteenä ei ole ainoastaan minimoida toiminnan aiheuttamia päästöjä, vaan myös lisätä luonnon monimuotoisuutta. Molemmilla kentillä etsitään lisää alueita, joita voitaisiin pitää luonnontilassa. Erityisesti tutkitaan nykyisten niittyjen laajentamismahdollisuuksia ja kokonaan uusia paikkoja niityille. Niityt ovat tärkeitä pölyttäjille. Pölyttäjien hyvinvointiin ja niiden määrän lisäämiseen panostetaan muutenkin: Lakistossa on jo kaksi mehiläispesää väylän 13 vasemmalla puolella olevan niityn ja metsän reunassa.
Luontokartoituksella dokumentoidaan luonnon nykytila
Luontokartoituksen tavoitteena on tunnistaa ja dokumentoida Lakiston ja Luukin kenttäalueella elävät kasvit ja eläimet. Molemmista kentistä tehdään oma kartoitus ja oma raporttinsa. Luontokartoituksen perusteella pystytään arvioimaan luonnon nykytilaa ja suunnittelemaan mahdollisia parannustoimia.
Luontokartoituksen tekemiseen on kutsuttu pelaajia mukaan. Kartoitukseen voi osallistua lähettämällä omia havaintojaan digitaalisella lomakkeella. Havaintolomakkeet ja ohjeisto lajin tunnistajalle löytyvät oheisessta linkistä.
Tästä voit tutustua GEOn laatimiin raportteihin
Sertifioinnin yhteydessä laadittiin laajat raportit luonnon, resurssien käytön ja yhteisön toiminnan nykytilasta. Myös hiillijalanjälki laskettiin. Ohessa raportit tutustuttavaksi.
GEO Foundation kannustaa ja tukee golfkenttiä kestävän kehityksen toimissa
Sertifikaatit myöntänyt Geo Foundation on voittoa tavoittelematon järjestö, joka edistää golfkenttien kestävän kehityksen käytäntöjä. Se on rakentanut vastuullisen kentänhoidon mallit ja työkalut ja myöntää niiden mukaisesti toimintaansa kehittäville kentille Geo-sertifikaatin.
Suur-Helsingin Golfissa on otettu käyttöön GEOn rakentama OnCourse-ympäristöohjelma, joka muodostaa pohjan käytännön ympäristötyölle. Sertifiointiprosessiin liittyy puolueettoman, GEOn hyväksymän asiantuntijan tekemä tietojen ja toiminnan tarkastus.
Sertifikaatin saaminen ja säilyttäminen edellyttää OnCourse -ohjelman mallien ja käytäntöjen mukaista toimintaa. Sertifikaatti pitää uudistaa kolmen vuoden välein.
Kestävän kehityksen kokonaisuutta on edistetty kenttäyhtiön nimittämässä Vastuullisuus-työryhmässä kenttäyhtiön hallituksen jäsenten Jorma Lammilan, Jarmo Leiniön, toimitusjohtaja Jarkko Raskin ja kenttämestari Tiina Kotajärven voimin.
Koostamme tälle sivulle tietoja SHG:n kestävän kehityksen suunnitelmista ja toiminnasta.