SHG käynnistää osakeannin – osakkeet nyt myynnissä verkkokaupassa

SHG laskee liikkeelle uusia A-sarjan osakkeita. Niiden myynti käynnistyy heti ja ensimmäisessä erässä on tarjolla 50 osaketta. Kyseessä on ns. suunnattu osakeanti eli osakkeet ovat vapaasti kenen tahansa ostettavissa 250 euron kappalehintaan. Yksittäinen ostaja voi merkitä korkeintaan neljä osaketta.

Mikäli osakkeet käyvät hyvin kaupaksi, SHG:llä on valmiudet tuoda vielä toiset 50 osaketta myyntiin.

Uusien osakkeiden liikkellelasku perustuu viime marraskuussa pidetyn yhtiökokouksen päätökseen. Yhtiökokous valtuutti SHG Oy:n hallituksen valmistelemaan maksimissaan 100 osakkeen uusmerkintää. Hallitus on joulu- ja tammikuussa käsitellyt asiaa ja tehnyt päätöksen liikkeellelaskusta.

Osakkeet ovat myynnissä SHG:n verkkokaupassa

Osakekaupan teko käynnistyy verkkokaupassa, jossa 250 euron merkintähinta maksetaan. Tämän jälkeen toimisto on ostajaan yhteydessä, kaupat vahvistetaan kauppakirjalla ja ostaja saa osakkuutensa todisteeksi osakekirjan. Merkintähinnan makseneille toimitetaan asiasta tarkempaa tietoa.

Linkki verkkokauppaan.

Osakeanti pohjustaa SHG:n uutta strategiaa

Uusien osakkeiden liikkeellelaskun perustana on SHG:n tulevaisuustyö ja kevään aikana julkistettava uusi strategia.

SHG:n keskeisiä voimavaroja ovat aina olleet pitkäaikaisesti sitoutuneet pelaajat. Samanaikaisesti SHG:tä on pidetty avoimena ja uudet pelaajat ovat kokeneet, että SHG:hen on ollut helppo ja mukava tulla. Tavoitteena on, että yhteisöllisyys ja osakkuus kulkevat tulevaisuudessakin käsi kädessä. SHG:ssä uskotaan, että lajiin sitoutuvia pelaajia riittää ja että monelle heistä on tärkeää löytää juuri itselle sopiva yhteisö, jossa kokee olevansa arvostettu ja tervetullut.