Senioreilla onnistunut reissu Kyprokselle

Matkakertomus SHG:n senioreiden Kyprokselle suuntautuneesta kevään pelireissusta.

Huhtikuun 2. päivänä 13 hengen sennuryhmä lähti matkaan kohti Afrodite Hills’n golfresorttia Kyproksella. Matkadokumentteja valmisteltiin hikihatussa; passin lisäksi vaadittiin rokotetodistus ja Cypros Flight Pass’n täyttäminen netissä, jota kysyttäisiin niin lähtöselvityksessä täällä Suomen päässä kuin Kyproksella. No, eipä sitä kysynyt kukaan missään. Eikä rokotetodistustakaan!

Perille saavuttiin illan suussa ja majoituttiin nykyään Tui’n hallinnoimaan laajaan hotelliin; kuka rivitalotyyppiseen majoitukseen ja kuka päärakennukseen.

Pelasimme kotikenttämme 3 kertaa; autot odottivat klubilla Ongolfin kylttien kera ja lähtöaikojen mukaisessa järjestyksessä. Kenttä oli hyväkuntoinen ja ikimuistoinen hurjine rotkoineen. Monelta väylältä aukesi näkymä Välimerelle. Vierailimme myös Nick Faldon suunnittelemalla Elean kentällä sekä Secret Valleyn erittäin kauniilla kentällä. Kiinalaiset nykyomistajat sen ristineet Venus Rock nimiseksi. Timo-kapumme kommentoi kenttää: heittämällä menee 10 upeimman kentän joukkoon

Vapaapäivänä 9 sennua lähti paikallisbussilla Pafoksen kaupunkiin. Meitä vastassa Pafoksen satamassa oli Ulla-opas, joka on asunut jo lähes 40 vuotta Kyproksella. Hän meille valotti mutkattomalla suomella Kyproksen runsasta kasvistoa ja historiaa sekä kertoili tarinoita Kreikan jumalista. Silloisten jumalien vehkeilyt, valehtelut, myrkytykset, murhat etc tuntuivat kovin tutuilta nykyajassammekin, valitettavasti!

Afrodite Hills'n mieleenpainuva rotkomaisema

Kyproksen alkukevät oli ollut kovin kylmä, mutta juuri ennen saapumistamme lämpötila kipusi 20 asteeseen. Ja erinomaisesta säästä (21-25c) saimmekin nauttia koko viikon lukuun ottamatta viimeistä pelipäivää, jolloin tuuli tosissaan. Sateilta onneksi vältyimme!

Pelimuotoina meillä oli henkilökohtainen 2 kotipelin paras pb tulos yhteensä. Eleassa pelasimme Best Ball ryhmäkisan ja Salaisessa laaksossa valssikisan. Parhaiten Afroditen kentän selvittivät Sari, Kirsti ja Timo. Best ball kisassa ”pojat” haalivat eniten pisteitä eli Harri, Pera, Pertsa ja Timo. Valssikuviot taasen sujuivat parhaiten ryhmältä: Maarit, Riitta ja Tuuli.

Pelipäivien jälkeen halukkaiden kanssa venyteltiin Jooga Platformilla tunnin verran; siitä sitten pikkuhiljaa kohti illallisia hotellialueen eri ravintoloissa. Laadukasta ruokaa oli runsaasti tarjolla joka makuun.

Reissu oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, ja kaikille osallistujille jäi kiva fiilis. Nyt odottelemmekin kaikkien golffareiden tapaan innokkaasti pääsyä kotikentille.

Ryhmäkuva juuri ennen paluumatkaa

ps. Sennujen syysmatka suuntautuu Portugaliin; SHG:n kevätlehdestä löytyy jo tietoa aiheesta. Ja sitä toki saa myös Sarilta: skangasmail@gmail.com.