05.05.2025
Kenttämestareiden kuukausi-info huhti-toukokuu
Kentät ovat avoinna ja pelikausi 2025 on vähälumisen talven ja aikaisin startanneen kevään ansiosta jo hyvässä vauhdissa. Lakisto avattiin talkoopäivänä 5.4 ja Luukki viikkoa myöhemmin 11.5. Nyt on oivallinen tilaisuus käydä läpi keväällä tähän mennessä tehtyjä sekä lähitulevaisuudessa tehtäviä hoitotoimenpiteitä kentillämme.
Miltä kentillä näyttää nyt
Alkukevään lämpö antoi odottaa hyviä peli- ja ruohonkasvatuskelejä, mutta huhtikuun säät ovat olleet koleita ja kevät on edistynyt hitaasti. Kentät ovat kuitenkin vihertyneet mukavasti ja viheriöt ovat hyvässä kevätkunnossa. Lopullista kevään ja kasvun ryöpsähdystä vielä kuitenkin odotellaan, kunnes lämpötilat nousevat myös öisin reilusti plussan puolelle.
Mitä kentillä on tehty tähän mennessä
Kenttätalkoot järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kummallakin kentällä saman aikaisesti. Talkoolaisia oli ilmoittautunut hurja 140 vapaaehtoisen ryhmä ja jälleen saatiin tehtyä siistiä jälkeä niin kentillä, kuin klubeillakin. Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!
Keväisiä hoitotoimia päästiin tekemään tänä keväänä jo hyvissä ajoin. Jo ennen avaamista kentillä tehtiin viheriöiden pystyleikkaus, viiltoilmastus ja hiekoitus. Näillä toimenpiteillä pyrimme edistämään kylänurmikan itämistä, tasoittamaan pintaa sekä suojaamaan kasvupisteitä kylmältä ja kulutukselta. Myös lannoituksia on tehty varhaisesta keväästä lähtien. Aluksi lähinnä aminohapoilla, mutta lämpötilojen noustua myös typpeä on lisätty kasvun vauhdittamiseksi.
Lyöntipaikat pystyleikattiin, kylvettiin ja hiekoitettiin ennen kenttien avaamista ja myös ne ovat saaneet ensimmäisen lannoituksensa. Teemerkkejä on tarkoituksella pidetty toistaiseksi lyöntipaikkojen etu tai takareunoissa, jotta kulutus olisi mahdollisimman vähäistä itse teealueella ennen kuin kasvu käynnistyy kunnolla.
Lakiston väylät pystyleikattiin huhtikuun alussa. Toimenpiteellä irrotetaan kuollutta kasviainesta väylän pinnasta ja rikotaan maanpintaa. Näin saadaan kylänurmikan siemen itämään ja kasvusto tihenemään. Viime viikolla ne myös lannoitettiin. Luukin väylät odottavat vielä lannoitusta. Se on suunniteltu tehtäväksi ensi viikolla ennen luvattuja sateita.
Kastelujärjestelmät on avattu ja aktiivisessa käytössä. Lakistossa avattiin kastelujärjestelmä varmasti ensimmäistä kertaa ikinä jo maaliskuussa. Maa oli silloin jo ehtinyt sulaa, joten järjestelmälle tästä ei aiheutunut haittaa. Lakisto sijaitsee tuulisella paikalla, joten viheriöiden kuivuminen silloin oli todellinen riski. Luukissa päästiin järjestelmää avaamaan vasta huhtikuun puolella, koska uusi pumppaamo ja putkisto oli vielä testaamatta. Siellä viheriöt suojattiin haihduntaa estävillä aineilla.
Kentillä on kevään aikana tehty myös pieniä remontteja. Luukissa on kastelujärjestelmän uusimiseen liittyviä uria tasattu ja kylvetty. Lakistossa on uusittu muun muassa 1 väylän silta ja rangen verkko.
Mitä kentillä tehdään seuraavaksi
Seuraavien viikkojen päämääränä on viheriöiden ja muiden nurmipintojen kasvun vahvistaminen ja pintojen saaminen hyvään pelikuntoon. Leikkuut alkavat pyöriä rutiininomaisesti eikä pelaamiseen vaikuttavia isoja kentänhoitotoimia ole odotettavissa ennen kuin toukokuun lopulla.
Luukissa jatkuvat vielä tovin viime syksyn rakennustöiden viimeistelyt. Ensi viikolla on urakoitsija tulossa avaamaan Luukin ojia ja tasoittamaan väylien 16 ja 17 välisen kummun. Tämän jälkeen sekin saadaan kylvettyä. Ojien kaivusta ei pitäisi olla merkittävää pelillistä haittaa, mutta muutamana päivänä saatetaan vaihtaa pelijärjestystä alkamaan 10 teeltä, jotta koneet saavat työskennellä rauhassa pidempään aamulla esimerkiksi 7 väylän ojan kimpussa. Pelijärjestelyistä ilmoitetaan nettisivuilla päiväkohtaisesti.
Lämpimiä kelejä odottaen,
Tiina & Kimmo