05.02.2026
Uuden toimitusjohtajan työ käynnistynyt vauhdilla
Marraskuussa työt SHG:n toimitusjohtajana aloittanut Aleksi Ahti kertoo, että alku on ollut vauhdikas - ja niin hän toivoikin.
- Ensimmäiset kuukaudet ovat kuluneet kuin siivillä. Päivät ovat osin venyneet pitkiksi mutta se ei ole haitannut koska pöytä on ollut täynnä kiinnostavia tehtäviä. Kauden 2026 valmistelu oli hyvässä vaiheessa kun aloitin, joten on ollut mahdollista käyttää aikaa myös henkilöstöön, yhtiön tilaan ja toiminnan perusteisiin tutustumiseen.
Henkilöstö, vapaaehtoiset ja kolleegat tärkein verkosto
Ensivaikutelma on ollut positiivinen mutta myös kehittämisen paikkoja on löytynyt.
- Yhtiön hallitus painotti, että minut valittiin tehtävään erityisesti johtamistaustani ja toimintatapojeni vuoksi. Olenkin tutustunut kiinnostuksella SHG:n johtamisen rakenteisiin, toimintamalleihin ja käytössä oleviin työkaluihin - keskeisimpiä kehityssuunnitelmia unohtamatta.
Aleksi kertoo aloittaneensa tutustumismatkansa henkilöstöstä.
- Olen jututtanut vakituisia työntekijöitä ja tavannut myös yhtiön hallituksen ja seuran johtokunnan jäseniä. On ollut suuri ilo tavata kolleegoita lähiseudun golfyhteisöistä ja Golfliiton johdon ja asiantuntijoiden tapaamisissa olen päässyt hahmottamaan toimialaa kokonaisuutena. Kaiken kaikkiaan minua on ilahduttanut se innostus ja näkemyksellisyys jota sekä omasta porukastamme että verkostosta löytyy.
Osakkaat odottavat selkeyttä taloudelliseen viestintään
Talous ja kehityshankkeet ovat toimitusjohtajan työn ytimessä. Vuoden 2025 yhtiökokous osoitti, että ne kiinnostavat erittäin paljon myös osakkaita.
- Yhtiökokouksessa tuli osakkailta vahva toivomus, että talouden lukuja pitää avata paremmin suhteessa toimintaan. Luotan, että pystymme tehostamaan talouden suunnittelun ja seurannan prosesseja sekä työkaluja ja sen myötä lisäämään läpinäkyvyyttä ja selkeyttämään viestintää osakkaiden suuntaan. Myös mittareiden kehittämisellä voidaan parantaa näkymää talouteen.
Kehitystarpeiden ja investointisuunnitelmien läpikäynti on ollut mielenkiintoista. Niihin saatiin myös täydennystä viime vuoden lopulla, kun Luukin ja Lakiston klubitalojen kuntoarviot valmistuivat.
- Golfkenttä vaatii jatkuvia investointeja, niin perusparannuksiin kuin muutoksiinkin. Hyvä talous on siksi ensisijaista. Sen jälkeen tärkeintä on fiksusti ja huolella mietitty kehitystarpeiden ja -mahdollisuuksien tunnistaminen ja systemaattinen tapa priorisoida ja projektoida niitä.
Hyvä työmalli hallituksen kanssa on tärkeä
Vuoden 2026 kehityshankkeet tarkistetaan vielä kertaalleen hallituksen kanssa helmikuun kokouksessa.
- Työskentely hallituksen kanssa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Hallituksen puheenjohtajan Jorma Lammilan kanssa on valmisteltu hallituksen työjärjestystä, jotta saadaan selkeä työnjako valmistelevien toimikuntien, päätökset tekevän hallituksen ja toimeenpanosta vastaavan toimitusjohtajan välille.
Aleksi on silminnähden tyytyväinen ja iloinen ensimmäisten työviikkojen jälkeen.
- Golfhan täällä on aina tunnettu ja osattu erinomaisesti. SHG:ssä on loistavaa pelin ja pelaamisen tuntemusta sekä sen vaatiman infrastruktuurin hallintaa. Olen iloinen kun voin tuoda siihen rinnalle oman kokemukseni muilta toimialoilta.
Yhteydenotot
aleksi.ahti@shg.fi
puh. 050 309 4842