26.05.2025
Jarkko Raski lopettaa SHG:n toimitusjohtajana
Suur-Helsingin Golfin toimitusjohtaja Jarkko Raski on irtisanoutunut ja jättänyt tehtävänsä. Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimetty yhtiön hallituksen jäsen Sami Kangas. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistetään välittömästi.
”Takana on kymmenen intensiivistä vuotta ja on saatu hienoja asioita aikaan. Tavoitteena on ollut kehittää toimintaa ja kasvattaa liikevaihtoa ja siinä on onnistuttu erinomaisesti. Nyt on aika vetää hetki happea ja siirtyä eteenpäin” Jarkko Raski toteaa.
Jarkko Raski toimi SHG Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2014 alkaen, yli kymmenen vuoden ajan. Hänen aikanaan jatkui SHG kehittyminen yhdeksi pääkaupunkiseudun kiinnostavimmista golfyhteisöistä. Raskin operoimana toteutettiin menestyksekkäästi yhtiön strategista tavoitetta vahvistaa osakepohjaista rahoitusmallia. Hänen aikanaan yhtiön liikevaihto kasvoi merkittävästi, nousten vuonna 2024 ennätykselliseen 1,9 miljoonaan euroon. Viime vuosina otettiin edistysaskelia myös kestävän kentänhoidon alueella, mistä merkkinä vuonna 2023 saatu kansainvälinen GEO-sertifiointi. Valinta Vuoden golfyhteisöksi 2024 on sekin osoitus SHG:n kehittymisestä.
Raskin työ SHG:ssä päättyy hyvässä yhteistyössä kenttäyhtiön hallituksen ja Raskin kesken. Raski haluaa välittää kiitokset koko yhteisölle. ”Olen ollut onnekas, kun sain johtaa SHG:tä aikana, jolloin tavoiteltiin kasvua ja kasvun rakentaminen edellytti toiminnan vahvaa kehittämistä. Meillä on ollut hyvä ja innovatiivinen tiimi toimistolla ja vapaaehtoisten kesken."
SHG Oy:n hallitus kiittää Raskia kuluneista vuosista. ”Olemme erittäin tyytyväisiä liikevaihtomme kasvuun ja sen myötä mahdollistuneeseen kenttien ja toiminnan kehittämiseen. Myynti on ollut yksi Jarkon suurimmista vahvuuksista."
Lisätietoja: SHG Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Laitinen