Ansioituneita SHG:läisiä palkittiin Juhlaviikolla

Kaikkiaan kahdeksan SHG:läistä palkittiin lauantaina 26.7. järjestetyssä tilaisuudessa. Palkintojuhla järjestettiin Luukin juhlakeskuksessa eli sananmukaisesti pelin ja pelaajien keskellä. Kierroksellaan juhlakeskuksen läpi kulkeneiden pelaajien lisäksi paikalla oli nelisenkymmentä nykyistä aktiivia ja muutamia aiemmin palkittuja henkilöitä.

SHG voi palkita ansioituneita henkilöitä kolmella tavalla: kunniajäsenyydellä, kultaisella ansiomerkillä ja hopeisella ansiomerkillä. Lisäksi voidaan tehdää Golfliitolle hakemus henkiöiden palkitsemisesta liiton ansiomerkeillä.

Mikko Salmiselle ja Jarmo Leiniölle esitetään SHG:n kunniajäsenyyttä

Kunniajäsenyys on SHG:n korkein huomionosoitus ja se on tähän mennessä myönnetty kymmenelle henkilölle. Kunniajäsen vapautuu jäsenmaksuvelvoitteesta.

Kunniajäsenyyksistä päätetään yhdistyksen kokouksessa eli tulevan syksyn kokoukseen tullaan viemään ehdotus Mikko Salmisen ja Jarmo Leiniön nimeämisestä kunniajäseniksi. Tämä ehdotus julkistettiin lauantaina ja herrojen saamista suosionosoituksista voi päätellä, että esitykset tulevat menemään syksyn kokouksessa läpi!

Mikko Salmisen ura SHG:ssä alkoi vapaaehtoistyössä ja hän on yksi SHG:n junioritoiminnan keskeisistä rakentajista. Mikon pojat Mikael ja Tuomas saivat hyvää tukea omalle golfuralleen sekä kotoa että SHG:stä ja ovat tuoneet seuralle menestystä kilpakentillä. Mikko siirtyi SHG:n palvelukseen uonna 2008 ja jäi palvelupäällikön tehtävästä eläkkeelle kolme vuotta sitten.

Jarmo Leiniö on toiminut SHG Oy:n hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1997 alkaen, aina vuoden 2024 loppuun saakka. Hallituksen puheenjohtajan tehtävää hän hoiti vuosina 2001-2006 ja 2014-2022. Leiniö on ollut keskeinen vakauden ja jatkuvuuden tuottaja kenttäyhtiössä ja toiminut aktiivisesti ja näkyvästi myös Suomen Golfkenttien yhdistyksessä.

Yksi kultainen ja viisi hopeista ansiomerkkiä jaettiin

Jouko Laitiselle myönnettiin SHG:n kultainen ansiomerkki. Jouko on toiminut seuran puheenjohtajana 9 vuotta ja sen jälkeen nyt neljättä vuottaan kenttäyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Näiden keskeisten luottamustoimien lisäksi Jouko on vetänyt pitkään kenttäyhtiön alaisuudessa toimivaa kenttätoimikuntaa.

SHG:n hopeiset ansiomerkit myönnettiin Kirsti Fromille, Timo Keltaselle, Pekka Aholle, Reino Arolle ja Lauri Hurrille. Kirsti veti klubitoimikuntaa 2010-luvulla ja sai positiivisuudellaan ja ahkeruudellaan klubitoiminnan uuteen nousuun. Timo toimi SHG:n kapteenina 2020-luvun molemmin puolin ja piti jämäkällä otteella golfetikettiä ja turvallisen pelaamisen kulttuuria esillä. Pekka on ollut vuosien ajan vaativimman kilpailutoiminnan luottopakki ja aina apuna isoimpien kisojen järjestelyissä. Reinolla on vastaavat kisatoiminnan meriitit kuin Pekalla ja sen lisäksi Reino on päivittänyt valvojatoiminnan nykyaikaan Kenttäpalveluksi. Sen lisäksi hän on aina apuna missä ikinä lisäkäsiä tarvitaan. Lauri tuli SHG:n valmentajaksi vuonna 2001 ja rakensi juniorivalmennukselle perustan, jonka hedelmistä yhä nautitaan.

Fagottitrio Vital Bassoon riemastutti juhlayleisöä

SHG:n pelaaja Otto Virtanen toi muusikkoystäviensä kanssa juhlaan näytteen siitä mitä kaikkea erityisosaamista jäsenkunnassamme piilee. Otto, Jaakko Luoma ja Tuukka Vihtkari muodostavat fagottitrion nimeltä Vital Bassoon. Vihtkarilla oli valitettavasti samanaikaisia velvollisuuksia Savonlinnan Oopperajuhlilla joten häntä paikkasi Alan Davidson. Trio kohotti juhlatunnelmaa kahdella kappaleella.

Niistä ensimmäinen oli Oton säveltämä ja sovittama "For He's a Jolly Good Fellow - Variations on an English Folk Song" joka oli kerrassaan riemastuttava kokonaisuus, koska se sisälsi tuttuja teemoja yllätyksellisellä mixauksella. Otto saapui tilaisuuteen SHG Challenge -kisan ensimmäisen pelipäivän kierroksen jälkeen ja totesi, että kappale ilmentää golfin olemusta hyvin, sillä vaikka tietyn reiän olisi pelannut satoja kertoja, jokainen kerta tuottaa uuden variaation!

Ylimääräisenä numerona, yleisön pyynnöstä, Vital Bassoon esitti itävaltalaisen Julius Weissenbornin Polkan.

Suurin osa paikalla olleista kuuli tämänkaltaista fagottitrioa ensi kertaa ja ihastus oli suuri.

Onnittelut ansioituneille ja kiitokset juhlan esiintyjille ja osallistujille!

Palkitut vasemmalta oikealle: Jarmo Leiniö, Reino Aro, Mikko Salminen, Kirsti From, Timo Keltanen, Pekka Aho, Jouko Laitinen. Lauri Hurri ei päässyt paikalle, ansiomerkki luovutetaan hänelle myöhemmin.

Luukin juhlakeskuksessa oli hyvä tunnelma tilaisuuden aikana. Juhlakeskuksen läpi kuljetaan Luukin ykkös- ja kymppitiille, joten myös osa kierroksella olleista pelaajista pääsi nauttimaan ansiomerkkijuhlan tunnelmasta.

Fagottitrio Vital Bassoon sai riemukkaat suosionosoitukset. Vasemmalta Jaakko Luoma, Otto Virtanen ja Alan Davidson.

Juhlakeskuksen toisella seinämällä kulkee kaikkiaan 12 metrinen seinäke, johon on poimittu SHG:n tapahtumia kaikilra vuosikymmeniltä. Kannattaa pysähtyä tutustumaan!