Pian bloggaus: Jäähyväiset laboratoriolle

(Heinäkuu 2012) Kyllä minä mieleni pahoitin, kun ymmärsin, että oli alkamassa viimeinen kierros vanhalla Lakistolla. Vielä enemmän minä mieleni pahoitin, kun kaikki meni niin kuin aina ennenkin. Vanha jäärä ei antanut periksi vieläkään. Kenttä piti pintansa ja minä pidättelin itkua. En minä surusta itkenyt, silkasta ilosta valuivat lammikot jalkojeni juureen. Itkin niiden kaikkien naisten iloksi, joille tämä tosimiesten viimeinen saareke vihdoinkin avautuu. Kyynelehdin riemusta myös niiden tosimiesten puolesta, jotka voivat tuopin äärellä hehkuttaa Lakiston urotekoja kuin armeijamuistoja konsanaan.

Turautinpa pari kyyneltä itse kentällekin. Yhden tirautuksen sai se pätkä, jolla askelletaan horjuvin jaloin viimeiseltä viheriöltä klubille. Toisen tiristyksen sai kympin griini, jolle aamuaurinko paistoi makeammin kuin mihinkään muualle.

– – – Kyllä minä mieleni pahoitin, kun svingini kadotin. Vielä pahemmin minä mieleni pahoitin, kun huomasin, että kadotus koitti juuri – ja aina – Lakistossa. Tästä päättelin (ja päättelystäni ilahduin), että syy ei ollutkaan minussa. Olosuhteet Lakistossa vain ovat epäsuotuisat. Sen takiahan sitä nyt korjataankin. Epäsuotuisuus ei tosin ole vaivannut kaikkia. Pääasiallisia kärsijöitä olemme olleet me, jotka pyrimme kehittämään golfia lajina uusiin suuntiin. Tyypillistähän on, että golffari pyrkii saamaan pallon ilmaan ja lennättämään sitä siellä yhtäjaksoisesti haluamaansa päämäärään. Lakisto – jos mikä – on aikanaan rakennettu tätä pelitapaa suosiville pelaajille. Meitä pelin uudistajia Lakisto ei sen sijaan ole suosinut – ja siksi hetken luulinkin, että svingissäni oli vikaa. Mutta eihän niin ollut – vikaa oli vain kentässä. Siksi sitä nyt korjataankin. Selitän hieman tarkemmin. Perinteistä pelitapaa uudistavan golffarin tunnistaa siitä, että hän hakee golfpallolleen aina vain vaikeampia haasteita ja käyttää tässä väyläalueen maastoa laajalti hyödykseen. Ilmatilan käyttö olisi liian tavanomaista. Lakisto on ollut todella mahtava kokeilulaboratorio näille uusille, maastoa myötäileville golflyönneille. Sen rotkot, jokiuomat, painanteet ja superheinät kerta kaikkiaan humalluttavat uutta luovan golffarin. Lakiston poikkeuksellisen syvät ja loputtomat muodot ovat tarjonneet inspiraatiota kymmenille uusille lyöntityyleille. Ei mitään tylsää ”pallo ilmaan ja bägin kanssa perään” –golfia vaan jotain ihan muuta. Lakistossa lajia uudistava golffari on päässyt kehittämään todella mielenkiintoisia, maaston ja maiseman monimuotoisuutta hyödyntäviä svingauksia. Yhteen lyöntiin on pystynyt rakentamaan mitä runsaimpia maasto-osumia. Parhaimmissa lyönti-innovaatioissa pallon reitti on kulkenut yhdellä ainoalla sivalluksella mäntyjen, koivujen, hiekan, heinän, rentukan, jokiveden ja rantaturpeen halki. Edistyneimmät uutta luovat golffarit pystyvät toistamaan näitä lyöntejä kerta toisensa jälkeen – ja erityisen hyvin juuri Lakistossa.

– – – Kyllä minä mieleni pahoitin, kun puttini Lakistossa upotin. Vielä pahemmin minä mieleni pahoitin, kun se tapahtui joka ikinen kerta, joka ikisellä kierroksella ja joka ikisellä väylällä! Jos vanha Lakisto tarjosi runsaasti mahdollisuuksia innovatiiviseen väyläpeliin, viheriöillä ei ollut siitä tietoakaan. Vehreät, nukkaiset, samettisen sänkiset griinit suorastaan pilkkasivat golffaria, joka olisi tahtonut tutkailla vaihtoehtoisia puttireittejä. Mikään ei auttanut, ei yhtään mikään. Aivan sama minkälaisen tyrkkäyksen, huolimattoman hutaisun tai sinne päin sohaisun pallolle antoi. Aina se upposi reikään. Aina! Ihan aina! Ensikosketuksella, kertatönäisyllä. Ei h….ti sentään! Innovatiivinen golffari olisi halunnut asettua lähelle maan pintaa ja mittailla katseella kallistuksia ja juoksuja. Mutta ei, siitä vaan pallo pikku tönäisyllä heti reikään! Golffari olisi tahtonut kokeilla nurmen suuntaa, mittailla viheriön kosteutta ja suunnitella pallolle aivan uusia reitityksiä tai pomppukulkuja. Mutta ei, siitä vaan ihan pikkupikkuputti ja heti reikään! On ne niin hyvät griinit, että pallot ihan itsestään sudittavat itsensä kuppiin. Kaikki ilo poissa!

– – – Uutta luova golffari siis toivoo, että uudistuksen jälkeen Lakistossa olisi vähän huonommat griinit, että pääsisi puttaamaan edes pari kertaa reiällä. Muun kentän osalta uutta luova golffari toivoo, että maaston monimuotoisuus säilyy, mutta ihan kaikkia elementtejä ei tarvita joka väylällä. On valtavan raskasta jatkuvasti suunnitella ja toteuttaa lyöntejä, joissa pallo kohtaa kaikki edistyksellisen golfin peruselementit: ruohon, raffin, pystyrunkoisen kasvillisuuden, hiekan, veden ja vähän ilmaakin. Tiedän olleeni etuoikeutettu, kun olen saanut kehittää tätä jaloa lajia, mutta oikeasti haluaisin pelata ihan sitä perinteistä ilmagolfia. Uudella Lakistolla voin. Voinhan?

– – –

Pia Vilmi