Lehesmaa pyyhälsi kärkeen Lakistossa – kolme SHG:n miestä pelaa myös sunnuntaina

Kolme viimeistä reikää neljä alle parin pelannut Santeri Lehesmaa nousi (-8) kahden kierroksen jälkeiselle kärkipaikalle Audi Finnish PGA Golf Tourin Lakiston osakilpailussa. Naisten kilpailussa Henni Mustonen (-1) jatkoi takuuvarmaa peliään, ja hän lähtee johtopaikalta päätöspäivään.

Arizonan yliopiston riveissä yliopistogolfia pelaava Lehesmaa takelteli kierroksensa alussa kahden bogeyn verran, mutta sen jälkeen hän tuli kaasu pohjassa maaliin asti. Hän pelasi 16 viimeistä reikää 8 alle parin.

”Olen lyönyt sen verran hyvin viime aikoina, että pysyin rauhallisena niiden bogien jälkeen. Tiesin, että sieltä tulee birkkupaikkoja”, hän jatkoi.

Lehesmaa kertoi myös Lakiston kentän olevan sen verran tuttu, että pelikirja on kunnossa.

”Tuntuu, että lyö oikeita lyöntejä tiiltä, ja tietää, miten siellä pitää pelata. Sen takia ei tarvitse puristaakaan niin paljon”, Lehesmaa korosti.

Avauspäivän jälkeen johdossa ollut Lassi Burman (-7) on toisena, ja Oliver Lindell ja Carl Hellat (-6) jakavat kolmatta sijaa.

SHG:n pelaajista Miikka Mäkinen -1 (68-73), Mikael Salminen par (73-69) ja Tuomas Salminen +2 (72-72) jatkavat sunnuntaina. Miesten kilpailun cut-raja oli +3.

Naisten kilpailua johtava Henni Mustonen pelasi lauantaina tuloksen 71, joka on myös Lakiston kentän par-lukema. Mustonen lähtee lauantaina tavoittelemaan uransa ensimmäistä Audi Finnish PGA Golf Tourin voittoaan, ja hänellä on selvät sävelet kierrokselle.

”Rauhassa yksi lyönti kerrallaan, eikä mitään panikointia. Kyllä siitä hyvä tulee.”

Naisten kilpailun kakkospaikalla on Krista Junkkari (+2), jolla on kolmen lyönnin takamatka Mustoseen. Erika Danielsson (+3), Emilia Tukiainen (+4) ja Daniella Barrett (+4) ovat kärkiviisikon muut pelaajat.

Naisten kilpailun cut oli +11.

Linkki tuloksiin: https://finnishtour.fi/kilpailut/#/competition/2256947/leaderboard

Lähde: Juha Hakulinen, FT-tiedote.