Kaikille avoin junnuleiri Lakistossa kesäkuussa

Nyt sinulla on loistava tilaisuus antaa oman lapsen tai lapsenlapsen kokeilla, miltä golf tuntuu! Kaikille avoin SHG:n golfillinen Sporttileiri järjestetään heti koulujen päätyttyä Lakistossa. Leiri on viikon mittainen päiväleiri ja sen aikana tulee golf tutuksi ja liikutaan muutenkin aktiivisesti!

Sporttileiri sopii erinomaisesti sekä ensikertalaiselle että sellaiselle junnulle, joka on hieman kokeillut tai jo vähän aloitellutkin pelaamista. Leirin tavoitteena on antaa lapselle tuntumaa siitä, minkälaisesta pelistä golfissa on kysymys.

Ja golfin lisäksi liikutaan ja urheillaan myös muiden pelien ja frisbeegolfin parissa.

Aamupäivällä on PGA pro Lauri Hurrin vetämät golfin tutustumistreenit, jossa käydään opetellaan golfin perusasioita mm. lyöntiasento, lyöntiote, puttaaminen ja lajiturvallisuuteen liittyvät seikat. Otathan mahdolliset omat mailat leirille mukaasi.

Iltapäivisin lounaan jälkeen liikunnanohjaajaksi valmistuva Joonas Meuronen vetää päivittäin hauskoja liikunnallisia leikkejä ja pelejä, mm. pelailuja pallon kanssa.

Iltapäivisin tutustutaan myös Sami Hyvösen johdolla frisbeegolfiin, opetellaan lajin alkeita ja kisaillaan.

Junnuleiri 5.-9.6. (ma-pe) päivittäin klo 9-15

Hinta 155 euroa (jäsenten ja osakkaiden lapset ja lapsenlapset) muilta 195 euroa
– sisältää päivittäiset lounaat Lakiston klubiravintolassa
– golfopettajana PGA pro Lauri Hurri ja SHG:n kokeneet junioriohjaajat
Joonas Meurosen ohjaamat päivittäiset sporttipelit ja -leikit
Sami Hyvösen vetämät päivittäiset frisbeegolfin treenit ja kisailut.

Ilmoittautumiset 30.5.2017  mennessä sähköpostitse: toimisto@shg.fi
Lisätietoa tarvittaessa saat: toimisto@shg.fi

Mukaan mahtuu 25 junioria ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa!