Ladykapteenin blogi: mentaaligolfia

(Elokuu 2012) Kaikki huippu-urheilijat käyttävät mielikuvaharjoittelua suorituksensa parantamiseen. Ja mikäs sen mukavampaa kuin loikoilla pää pehmeällä pieluksella ja antaa pallon lentää ennennäkemättömiä kaaria. Tässä malliksi oma Luukin unelmakierrokseni, hyppää mukaan! Peliseurakseni valitsen George Clooneyn (tarvinneeko selittää miksi), Natalie Gulbisin (voisiko golfaava nainen olla mitään enempää) sekä Mahatma Gandhin (henkinen idolini). Ykköstiillä tervehdimme toisiamme, Georgen kädenpuristus on lämmin ja hänen katseensa porautuu syvälle silmiini. Natalie on hurmaavan kaunis ja iloinen, huomaan hänen heittävän pientä flirttiä Georgen suuntaan. Turha yritys, George tuijottaa minua kuin nälkäinen kulkukoira ravintolan ikkunan ulkopuolella. Mahatman kanssa kumarramme toisillemme kohteliaasti yhteenpainetuin kämmenin. Hänen asunsa on ehkä hieman sopimaton golfkentälle, onneksi hänellä on sentään jaloissaan uudet abibakset. Ykkösväylällä teemme kaikki parit, kakkosella tempaisen avauksen suoraan reikään. George kaivaa bägistään viileän pullon domppaa ja tuoreita mansikoita, nautiskelemme herkuista hetken ja jatkamme sitten peliä. Etenemme reippaasti kentällä, teemme pelkkiä birkkuja ja paareja. Aurinko paistaa ja luonto viheriöi. Mutta pelin edetessä jokin alkaa tässä pikkuhiljaa ärsyttämään. Onko se se, että joka kerta kun otan draiverin niin Natalie ottaa rautakuutosen ja pamauttaa avauksensa 50 metriä omaani pidemmälle. Kaiken lisäksi hän on tyrmäävän kaunis ja hoikka, tunnen itseni vanhaksi ja lihavaksi. Georgea se ei tunnu haittaavan, hän siivoaa joka kerta pienimmätkin roskat palloni ympäriltä ja haluaa välttämättä vetää kärryäni omansa lisäksi. Keskittyisi nyt vaan omaan peliinsä. Mahatma pysähtyy aina jokaisen lyöntinsä jälkeen ja lausuu jonkin kuolemattoman ajatuksensa. ”Jos olet rehellinen itsellesi, kaikki on hyvin silloinkin, kun asiat tuntuvat menevän täysin hunningolle. Kääntäen, vaikka asiat sujuisivat ulkonaisesti kuina loistavasti tahansa, kaikki ei suinkaan ole hyvin, ellet ole rehellinen itseäsi kohtaan.” ”Hienoa” ajattelen, ”mutta emmekä voisi edetä hieman nopeammin?” Ja George voisi nyt todellakin lopettaa ympärilläni hyörimisen. Edellä pelaava miesryhmä on alkanut hidastella tahallaan nähdäkseen Natalien vartalonkierron. Menkääs nyt siitä! Ja minne Mahatma jäi? Metsässä vilkkuu jotain valkoista; Mahatman kaapuhan se siellä. Hän on laskeutunut risti-istuntaan mättäälle ja aloittanut meditointihetkensä. Samaan aikaan toisella puolella väylää George viittilöi minua mukaansa etsimään palloaan pusikoista. Varmaan löi sen sinne tahallaan. Innostunut miesryhmä on jo piirittänyt Natalien, joka jakaa nimikirjoituksiaan eri ruumiinosiin. Seis! Seis! Eihän tämä ole mikään unelmakierros, painajainen lähinnä! Aloitetaan alusta: unelmassani syksy on jo edennyt pidemmälle, valitsen mukaan vanhat tutut pelikaverit, jotka tuntevat minut ja pelini – niin hyvät kuin huonot puoleni. Säätilaksi sopisi hyvin kirkkaan kuulas syyspäivä, siispä lämmin asu ylle ja pipo päähän. Pakkaan bägiin vielä juusto-kinkkuruisleivän ja termokseen kuumaa kaakaota evääksi. Tiedän, että puttini on ihan hukassa eikä avauskaan oikein kulje. Unelmakierros, täältä tullaan!