Klubikausi avattiin maaliskuun alussa Espanjan Almeriassa

SHG:n klubikausi avattiin tänä vuonna Espanjan maaperällä, kun kaikkiaan 37 SHG:n, Nurmijärven ja Vihdin golfaria nautti yhteisellä klubimatkalla Almerian maakunnassa sijaitsevan Valle Del Este -golfresortin kentästä ja hyvistä harjoitusalueista. Resortin oman kentän lisäksi vierailtiin preeriatyyppisenä kenttänä tunnetulla Desert Springsillä.

Klubimatka järjestettiin sunnuntaista lauantaihin 4.-10.3. ja sen aikana pelattiin kuusi kierrosta. Osa matkalaisista oli lämmitellyt mailojaan sisähalleissa ennen lähtöä, mutta swingin kuntoa varmisteltiin varmuuden vuoksi paikan päällä golfklinikoilla. Klinikka-prona työskenteli toinen matkanvetäjistä, SHG:n toimari Jarkko Raski. Toisena matkanvetäjänä toimi Jarkon kolleega Nurmijärveltä, Esa Meriläinen.

Kaksi mielenkiintoista kenttää pelattavana

Klubimatkan olosuhteet olivat suotuisat: lähes koko muu Espanjan kärvisteli matkaviikolla vesisateessa, mutta Almerian seutu oli puotainen  ja lämpötila nousi parhaimmillaan 25 asteeseen. Myös kenttäolosuhteet olivat hyvät. Väylät olivat pääsääntöisesti hyvässä nurmessa ja viheriöt kelvollisia jopa SHG:läisten vaativaan makuun. Kun porukka oli ehtinyt tottua Valle Del Esten hieman hitaisiin viheriöihin, saatiin Desert Springsin kenttävierailulla hyvä muistutus siitä, miltä liukkaammat pinnat tuntuvat.

Valle Del Esten kenttä osoittautui luonteikkaaksi kaveriksi ja osana päivistä vallinnut kova tuuli lisäsi kentän haastetta. Kentällä on paljon korkeuseroja ja useimmilta tiipaikoilta aukesi näkymä joko alas- tai ylöspäin.  Lyöntien tarkka suunnittelu heti avauslyönnistä alkaen oli tarpeen, sillä väylillä oli kapeita kohtia ja vahvoja kallistuksia ja vettäkin löytyi. Kenttä pelattiin matkan aikana viidesti ja kokemuksen karttuessa pelitulokset parantuivat. Itse kukin alkoi oppia tapoja reikien taltuttamiseen ja löysi omat suosikkinsa. Yksi holarikin tehtiin ja sitä päästiin juhlimaan paikallisen cavan kera. Kiitokset Pia Vilmille kuohujuhlien järjestämisestä!

Desert Springs oli huikean erilainen kokemus hiekka-aavikoiden, kaktusten ja kivikoiden myötä. Kentän lähistöllä kerrotaan filmatun lännenleffoja ja lännenhenkeä löytyi myös upeasta klubirakennuksesta ja koko resortin alueelta. Kenttä oli jokseenkin tasainen, mutta se ei tarkoittanut helppoutta eikä aina hyvää näkyvyyttäkään. Kun osasi suunnitella lyöntinsä ja pysyi vihreällä, koki todella hienoja onnistumisia. Jos pallot sen sijaan löysivät tiensä paikkoihin, joista ne kimposivat ”huitsin nevadaan” tai katosivat kaktusten, kivien tai pensaiden syövereihin, saattoi pelikokemus olla hivenen harmittava. Klubimatkalaisten arvio kentästä oli kuitenkin erittäin positiivinen.

Kauden ensimmäiset mestarit: Raitila ja Teräväinen

Klubimatkan tunnelmaa viriteltiin kisoilla. Kaikki pelaajat olivat mukana koko viikon kestäneessä pistebogey-kisassa, jossa palkittiin joka päivän paras nainen ja paras mies ja kokonaiskisassa palkittiin viisi parasta naista ja miestä kahdeksan parhaan yhdeksän reiän yhteistuloksen perusteella. Lisäksi palkittiin viimeisen pelipäivän paras peliryhmä. Kisapalkinnot tarjosi vastuullisena matkanjärjestäjänä toiminut OnGolf ja Nurmijärvi täydensi kokonaiskisan ja ryhmäkisan voittopottia pelilipuillaan.

SHG:n kauden ensimmäisien mestarien kunnian saivat Timo Raitila ja Reetta Teräväinen. Kumpikin voitti oman sarjansa selvin luvuin. Reetan voittoa osattiin naisten porukoissa odottaa, mutta Timo iski voitollaan yllätyskortin pöytään. Timo totesikin voittajan julistamisen jälkeen, että yllättyi hieman itsekin. Samalla hän kiitteli matkan järjestelyistä ja kertoi olleensa ensimmäisellä golfmatkallaan ja arveli, ettei se jäisi viimeiseksi. Sen verran mukavat muistot matkasta jäivät!

Seurojen väliselle matkayhteistyölle peukutukset

Klubimatkalla oli mukana kymmenkunta nurmijärveläistä, yksi vihtiläinen ja loput reilu parikymmentä  tulivat SHG:stä. Ikähaitari oli mukavan laaja teini-ikäisistä alkaen ja sukupuolien suhteen oltiin aikalailla tasalukemissa. Tyypillinen matkapäivä käynnistyi varhain aamulla hotelliaamiaisella, jonka jälkeen siirryttiin rangelle ja lähipelialueelle harjoittelemaan. Tiiausajat olivat tyypillisesti yhdeksän ja yhdentoista välillä. Pelikierrokset sujuivat nopeimmillaan hieman yli neljään tuntiin ja hitaimmillaan venyivät vähän yli viiden tunnin. Kierrosten jälkeen istuskeltiin koko porukalla terassilla ja siitä kukin liukeni joko treenaamaan tai hotellin kylpylään. Matkapakettiin sisältyi aamiaisen lisäksi illallinen, joka nautittiin ryhmälle varatuissa pöydissä hotellin buffet-ravintolassa. Iltavirkkuja ilahdutti baari, jossa oli kahtena iltana elävää musiikkia ja muina iltoinan sporttia tv-ruuduilla. Hotellihuoneet olivat isoja ja siistejä.

Klubimatkalaiset antoivat matkajärjestelyille hyvät arviot ja moni toivoi vastaavaa matkailua jatkossakin. Se että matkalla oli mukana golffaajia eri seuroista, koettiin pelkästään positiiviseksi. Tuli uusia golftuttuja ja pelikavereita vierailukierroksille Nurmijärvellä tai Vihdissä!