Junnujen kesäkausi 2019 käynnistynyt

SHG:n junioreiden kesäkausi on startannut! Junnutiimi kävi keväällä treenimatkalla Espanjan auringon alla Costa Ballenassa ja leiri oli jälleen kerran onnistunut ja mukava kokemus, joka viritti junnut valmiiksi alkavaan kisakuteen. Lauri Hurri toimi leirillä valmentajana ja leirille osallistui myös muutama ensikertalainen! Iso kiitos seuralle, vanhemmille ja valmentajalle leirin järjestämisestä.

Junnutiimille kesän tärkein tavoite on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä kisakaudelta 2019, jotta paikka juniorien SM-joukkuekisoihin varmistuisi. Tänä vuonna kisat pelataan Katinkulta Golfissa ja SHG:n junnut ovat jo avanneet pistetilinsä kauden ensimmäisissä kisoissa.

Ensimmäiset Junior Challenge Tourin osakilpailut pelattiin toukokuussa ja SHG sai vahvan aloituksen kaudelle heti ensimmäisessä osakilpailussa Hillside Golfissa. Parhaiten menestyivät Reetta Teräväinen, joka nappasi voiton tyttöjen sarjassa sekä Lauri Rintala, joka sijoittui poikien sarjassa neljänneksi.

Tytöt:
1. Reetta Teräväinen, 100 pistettä

Pojat:
4. Lauri Rintala, 36 pistettä
9. Jimi Penttinen, 18 pistettä
T11. Juho Rintala, 13 pistettä
37. Nico Heljo, –

Kisakausi on aloitettu myös Finnish Junior Tourilla. St. Laurence Golfissa pelatussa osakilpailussa SHG:n junnut keräsivät hienosti pisteitä joukkueelle:

Pojat:
2. Juho Rintala, 170 pistettä
T7. Miikka Mäkinen, 90 pistettä
T20. Eero Pohjola, 24 pistettä
T33. Jaakko Lahtela, 10 pistettä
T36. Jimi Penttinen, 7.5 pistettä

Tytöt:
T14. Reetta Teräväinen, 8.6 pistettä

Myös seuran nuoremmat juniorit ovat aloittaneet kisakautensa Future Tourilla. Ohto Nuotio sijoittui Porvoo Golfin osakilpailussa hienosti neljänneksi, ja Ville Mäihäniemi kuudenneksi Ruukkigolfissa. 26.5.2019 Future Tourin osakilpailu pelattiin Luukissa, jossa Veikko Lammila sijoittui upeasti toiseksi. Easy 18 sarjassa veljekset Herman ja Anton Taos nappasivat kaksoisvoiton omalla kotikentällään. Onnea pojille!

Juniorit ovat aloittaneet myös kesäkauden varainkeruukampanjan. Koko kesän ajan junnut myyvät Klubipelaajan Kultaa, joka on herkullista Kaffa Roasteryn kahvia. Kaikki kahvin myynnistä kertyvät tuotot menevät lyhentämättöminä SHG:n junnutoiminnan tukemiseen. Klubipelaajan Kultaa voi ostaa koko kesäkauden ajan Luukista sekä Lakistosta ja junnut ovat paikanpäällä myymässä SHG:n järjestämissä kilpailuissa ja tapahtumissa!

teksti: Roosa Kalliovaara