Iloista meininkiä Teneriffan tyrskyissä

Buenavistan upea golfkenttä Teneriffalla  lumosi SHG:n seniorit tammikuun lopulla. Iloinen joukko pelasi viisi kierrosta lähes ihanteellisessa golfsäässä kaukana kotimaan paukkupakkasista ja lumimyräköistä. Pistebogikuninkuudesta ja -kuningattaruudesta taisteltiin pilke silmäkulmassa ja uutena pelimuotona oli viimeisen päivän tiukka puttikisa. Kilpailuhenkisimmät koettelivat taitojaan ja onneaan tietysti myös joka reissun must-kisamuodossa, skinissä.

Teneriffan kymmenkunnasta golfkentästä matkavastaavat Marita ja Jorma Palander olivat valinneet saaren pohjoispuolen länsinurkalla sijaitsevan Buenavistan senioreiden tämäntalviseksi kohteeksi. Eikä valinta ollut huono! Jo harjoituskierroksella kenttä osoittautui upeaksi elämykseksi, jossa luonto puhui puolestaan. Liki kaikilta väyliltä oli tyrmäävän hulppeat näkymät tyrskyiselle merelle. Korkeuseroja oli paljon, kumpuilevat väylät olivat kauniita, mutta haastavia. Layout oli mielenkiintoinen ja vaihteleva. Vesiesteet ja runsaat bunkkerit toivat lisähaasteita, samoin palmut, jotka vaanivat palloja ”pesiinsä”.

Tämän sai kokea jo heti toisella väylällä Tuuli Ojamo. Par 3-reiän keskellä kasvoi palmu ja vaarallinen vesiesterotko vaani oikealla. Tuulin pallo nousi ilmaan suoraan ja kauniisti, mutta osui palmun latvuksiin eikä pudonnut alas. Ja kun lähestyttiin palmua, palloja näkyi kuin munia pesissä palmun latvus täynnä. Ei ollut ensimmäinen pallo, jonka palmu nielaisi – eikä viimeinen. Pertti Suominenkin koki myöhemmin saman kohtalon.

Neljän putin expertti

Greenit olivat suuria, kumpuilevia ja nopeita. Kolme puttia tuli kuin huomaamatta, helposti jopa neljä. Palanderin Jorma erikoistuikin neljän putin mestariksi ja tarjosi halukkaille puttitunteja espresso-kupin hinnalla, hän kun vakuutti saaneensa neljännen puttinsa aina 100-prosenttisella varmuudella reikään… 

Valmistautuminen viimeisen päivän puttikisaan alkoikin jo heti ensimmäisenä päivänä. Siinä yksi jos toinen kehitti teorioita ruohon kasvusuunnasta ja meren vaikutuksesta puttipeliin: merelle päin putatessa äärimmäisen liukasta, merestä poispäin, jopa alamäkeen, voi miten karvaista… Kallistuksia tutkailtiin hartaasti  joka suunnasta, mutta greenit piilottivat ja erehdyttivät kallistuksensa harmittavalla varmuudella. Hyväksi uskottu putti saattoi päätyä metrien päähän reiästä ja pahimmillaan valua jopa hiekka- tai vesiesteeseen.

Pertit  paalulla

Ainoa, joka oli jo heti alussa sinut puttien suunnan ja voiman kanssa sekä väylien ihanteellisten pudotuspaikkojen kanssa oli Pertti Kaikko, joka kertoi pelanneensa kentällä yhteensä 45 kierrosta, retkemme edellisviikollakin kolme kertaa. Hän ottikin ensimmäisenä kilpailupäivänä tiukan niskalenkin kanssakilpailijoistaan ja säilytti herrojen sarjan voiton avaimet sen turvin loppupeleissä, vaikka muut kaksi kilpakierrosta sujuivatkin jo kärjen osalta tasaisesti. Johtoryhmässä viimeiselle kilpakierrokselle lähtivät reissun kolme Perttiä (Kaikko, Nurvala ja Suominen) ja Harri (Siukonen). Podiumille nousivat tiukan kierroksen jälkeen Pertti K, Harri S ja Pertti N tuloksin 92, 87 ja 86 pistettä.

Daamien sarjassa oli tasaisempaa. Kakkoskierroksella paalulta katastrofaalisesti pudonnut Raili Nurvala nousi kaukaa takaa ykköseksi, seurueen vieraileva tähti Benitha Timola Kotojärvi Golfista ja Maarit Siukonen jäivät hänestä lopputuloksissa yhden pisteen verran: 76, 75, 75.

Tiukka puttikisa

Viimeisen päivän jännittävän puttikisan voitti Pertti K 31 putilla, seuraavat neljä puttasivat yhden putin enemmän. Siinä sitten laskettiin hartaasti ja pitkään, ketkä pääsevät Pertti K:n lisäksi mitalisijoille. Hienon takaysin perusteella Pertti N leivottiin kakkoseksi ja Riitta Suvanto-Kerkelä kolmoseksi.

 Greenit oli jo taltutettu. Enää ei tullut montakaan kolmea tai neljää puttia. Puttikisapäivänä usea osasi myös taktikoida. Lähestymiset jätettiin mahdollisimman lähelle greeniä – mutta ei greenille! – putiksihan lasketaan vain greeniltä alkanut lyöntisessio.

Skini antaa, skini ottaa

Skinissä Fortuna leikki kisaajien kanssa omaa häijyä leikkiään. Hyvistä suorituksista ei aina palkittu, huonoistakin saattoi saada yllätysvoiton. Tämän koki erityisesti Göran Söderström. Tuplabogi toi toisella kierroksella seitsemän reiän riemuvoiton, mutta myöhemmillä kierroksilla tehdyt kaksi birkkua pettivät: toinen antoi yhden reiän voittopotin, toinen, huippuvaikealla viimeisellä reiällä tehty, riemukkaiden tuuletusten saattelema 15 metrin birkku ei antanut mitään, hän kun ei yllättäen ollutkaan ainoa birkun tekijä… 

Sokeri pohjalla: matkan ensikertalainen Pertti S teki seniorimatkojen skiniennätyksen. Hän kuittasi kolmannella kierroksella 13 reiän voittopotin (1, 7-18), millaista kukaan matkalla ollut ei muistanut koskaan ennen tapahtuneen. Hän ja Harri jäivät eniten voitolle viiden skinikierroksen jälkeen. Harri onnistui sijoittelemaan pareja ja birkkuja sopiviin kohtiin. Lähes kaikki muut joutuivat skinikisan maksumiehiksi.

Shortseja ja pitkiä kalsareita

Säiden jumala oli senioreillemme sikäli suosiollinen, että saimme pelata sateettomassa säässä, parina yönä ripotteli hiukkasen. Mutta tuulta meille kyllä annettiin ihan kylliksi. Kun harjoituspäivä oli kaunis ja tuuleton, seuraavina pelipäivinä tuuli riepotteli pelaajia ja palloja,  pilvet peittivät taivaan ja kevyisiin kesävaatteisiin sonnustautuneet matkalaiset joutuivat etsimään kaiken päällepantavan matkalaukuistaan, joku jopa poikkesi läheisessä kylässä villapaitaostoksilla. Nurmen Timo pelasi urheasti shortseissa joka kierroksen, jotkut olivat  varustautuneet tuuleen ja viileyteen pitkillä kalsareilla.

 Kenttä näyttäytyi tuulella aivan uudessa valossa. Tuuli vaikeutti pallon lyömistä ja puttaamista merkittävästi. Saattoi vain kuvitella, millainen kenttä on, jos tuulee ja sataa ihan vaakasuoraan. Kentän merenpuoleiset puut olivat kasvaneet vinoon tuulen ja tyrskyjen vaikutuksesta. Onneksi tuuli tyyntyi kahdeksi viimeiseksi pelipäiväksi ja aurinko pilkisti pilvien välistä. Lämpötilakin saavutti kriittisen 20 asteen.

Upea lopetusreikä

Vaikka kiersimme viisi kierrosta samalla kentällä, homma ei käynyt tylsäksi. Kenttä oli niin monipuolinen ja mielenkiintoinen, että kyllästymistä ei tarvinnut pelätä. Kentällä oli kuusi par 3-reikää, mikä ilahdutti varsinkin naispelaajia. Hienoja olivat myös ylhäältä lyötävät par 5-reiät, joissa lyhytlyöntisetkin saivat tuntea itsensä pitkälyöntisiksi, jos onnistuivat draivissaan. 

Useimmat greenit olivat korotettuja ja suht´ vaikeasti lähestyttäviä bunkkereiden ja kumpujen takia. Merikin saattoi imaista liian vauhdikkaan lähestymislyönnin;  greenien liukkaus yllätti pelaajat kerta toisensa jälkeen.

Loppureiät olivat haastavat, mutta palkitsevat. 17. par 3-reiän greeniä suojasi leveä bunkkeri. Jos pääsi onnellisesti sen ylitse, palkintona oli birkun yritys. Viimeinen väylä oli kirsikka kakussa: par 5 kumpuilevaan ylämäkeen, jonka oikealla reunalla vaanivat ikävät bunkkerit. Jos toinen lyönti ei laskeutunut kauniisti vasemmalle tasanteelle, se valui helposti vesiesteeseen väylän oikeaan reunaan. Kolmas lyönti oli joka tapauksessa lyötävä vesiesteen – joko suihkulähteisen lammen  tai kivien reunustaman puron – yli hankalalle greenille. Birkku  – tai parkin – siinä oli elämys, joka kannattelee golfaria pitkälle ensi kauteen.

Sokkeloinen majapaikka

Majapaikkana senioreilla oli viiden tähden hotelli Melia Hacienda del Conde aivan golfkentän kupeessa. Hotelli koostui useasta maastoon mukautuvaksi suunnitellusta rakennuksesta ja saapumisiltana matkalaiset olivat päästään pyörällä etsiessään pitkien käytävien ja hissien labyrintista omaa huonettaan. Seuraavina päivinä reitit tulivat tutuiksi ja oikotiet ruokapaikkoihin, baareihin ja vastaanottoon löytyivät jo mallikkaasti.

Hotellin ruoka oli hyvää ja monipuolista niin aamiais- kuin päivällispöydissä. Yhtenä iltana aterioimme läheisessä rantaravintolassa, jonne Marita oli neuvotellut todella loistavan hintalaatusuhteisen päivällisen runsaine alkupaloineen, maittavine kalapääruokineen ja suussa sulavine jälkiruokineen 25 eurolla. Auringonlasku jäi vain näkemättä, kun pilvet peittivät kriittisellä hetkellä taivaanrannan.

Kirkkokahveilla, tottakai!

Yhtenä päivänä emme pelanneet golfia, vaan rentouduimme kuka missäkin. Suomiset matkasivat paikallisella bussilla  Puerto de la Cruziin ja tutustuivat paikalliseen matkustuskulttuuriin. Siukoset pelasivat golfia. Tuuli, Riitta, Anja Hynninen ja Vappu Kivioja loikoilivat  pitkän lenkin jälkeen hotellin spassa… Useimmat patikoivat läheiseen kylään, jossa oli kaksi kirkkoa, muutama kahvila ja kauppoja kapeilla kujilla. Göran ja Timo kertoivat käyneensä istumassa kirkon etupenkissä, mutta paparazzi Pertti K  ikuisti heidät kyläaukion baarissa olutlasien ääressä…

-Pitäähän sitä kirkkokahveilla käydä, yllätetyt ”pojat” velmuilivat.

Matka oli kaiken puolin hauska ja katkaisi talven selän mukavasti. Seniorit hioivat kuntoaan pian alkavaa uutta pelikautta varten. Myös uudet golfsäännöt otettiin jo käyttöön. Moni kyllä vielä droppasi vahingossa entiseltä olkapään korkeudelta. Polvenkorkeus tuntui hullunkuriselta. Sen sijaan lipputanko pysyi putatessa lähes joka ryhmällä reiässä, vaikka kentällä olikin metallitangot. Se uudistus otettiin heti ilomielin käyttöön.

Teksti: Raili Nurvala

Kuvat: Timo Nurmi, Pirjo Suominen, Pertti Kaikko ja Benitha Timola

 

Tulokset

Miehet

  1. Pertti Kaikko 92 pistettä ((32-30-30)
  2. Harri Siukonen 87 p. ((26-31-30) 
  3. Pertti Nurvala 86 p. (28-28-30)

Naiset

  1. Raili Nurvala 76 pistettä (26-16-34)
  2. Benitha Timola 75 p. (25-22-28)
  3. Maarit Siukonen 75 p. (24-26-25)

Puttikisa

  1. Pertti Kaikko 31 puttia
  2. Pertti Nurvala 32 puttia
  3. Riitta Suvanto-Kerkelä 32 puttia